Paavi Leo XIV kardinaaleille: Todistakaa iloisesta uskostanne Kristukseen
Juho Sankamo
Ensimmäinen saarna paavina - “Kuka minä olen sinulle?”
Ensimmäisessä saarnassaan paavi Leo XIV pohti Pietarin vastausta Jeesukselle, joka kysyi, kuka minä teidän mielestänne olen. Pietari vastasi: “Sinä olet Messias, elävän Jumalan Poika.” (Matt. 16:16.) Paavi Leo XIV saarnasi, että Pietarin vastaus tiivistää sen uskon perinnön, jota kirkko on kahden tuhannen vuoden ajan, apostolisen suksession kautta, pitänyt, syventänyt ja välittänyt. “Jeesus on Kristus, elävän Jumalan Poika”, hän on, niin sanoaksemme, “ainut Pelastaja ja Isän kasvojen paljastaja.“
Hänen kauttaan, paavi opetti, Jumala tulee lähellemme ja hän tekee itsensä saavutettavaksi ihmisille. Hän on näyttäytynyt lapsen luottavaisessa katseessa, nuoren miehen innokkaassa mielessä, miehen kypsissä piirteissä. Ylösnousemuksen jälkeen hän näyttäytyi omilleen kirkastuneessa ruumiissaan, paavi opetti. Näin ollen Jeesus on näyttänyt meille mallin ihmisen pyhyydestä. Voimme kaikki jäljitellä häntä.
Paavi Leo XIV saarnasi, että Pietarin vastauksessa on kaksi asiaa: “Jumalan lahja ja se tie, jota meidän täytyy seurata, jotta voimme muuttua.” Paavi korosti, että kirkko, joka on Kristuksen mystinen ruumis, tulee olla entistä enemmän kuin “kaupunki vuoren huipulla (vert. Ilm. 21:10), pelastuksen arkki, joka seilaa historian aalloilla, ja niin kuin majakka, joka valaisee maailman yöt.” Tämä toteutuu, ei niinkään kirkon loisteliaiden rakennusten kautta, vaan pyhyyden kautta, joka on sen jäsenissä. Paavi Leo XIV viittasi Pietarin 1. kirjeeseen: Te olette “Jumalan oma kansa, määrätty julistamaan hänen suuria tekojaan, joka teidät on pimeydestä kutsunut ihmeelliseen valoonsa.” (1. Piet. 2:9.)
Maailman asenteet Jeesusta kohtaan
Ennen Pietarin vastausta, Jeesus kysyy opetuslapsiltaan, “mitä ihmiset hänestä sanovat”. (Matt. 16:13.) Paavi esitti kaksi erilaista vastausta, jotka kuvaavat kahta erilaista asennetta Jeesusta kohtaan. Ensimmäinen vastaus kuvaa maailman reaktiota. Jeesuksen ja opetuslasten keskustelu tapahtui Filippoksen Kesarean seudulla. Kesarean kaupungissa oli loisteliaita palatseja, ja tämä oli myös näyttämö useille julmille valtakamppailuille, joihin kuului paljon petoksia ja uskottomuutta, pyhä isä opetti. “Tällainen kuva puhuu maailmasta, joka arvioi Jeesuksen täysin merkityksettömänä henkilönä, lähinnä kummallisena hahmona, joka voi herättää arvostusta epätavallisten puheidensa ja tekojensa vuoksi. Kun hänen läsnäolostaan tulee vaivaa niiden rehellisyyden ja moraalisten vaatimusten vuoksi, joita hän asettaa, tämä “maailma” ei epäröi hänen karkottamisessaan ja tuhoamisessaan.”
Poliittisen valtaeliitin lisäksi paavi Leo XIV pohti, kuinka tavallinen kansa arvioi Jeesuksen. “Heille Jeesus ei ole mikään “huijari”, vaan hän on vanhurskas ja rohkea mies, joka puhuu hyvin ja sanoo oikeita asioita, aivan niin kuin muutkin Israelin suuret profeetat”, pohti paavi saarnassaan. Juuri tämän vuoksi tavalliset ihmiset seuraavat häntä, “ainakin niin kauan kuin heidän ei tarvitse ottaa liian suuria riskejä eikä siitä ole liikaa vaivaa. Mutta he arvioivat”, paavi julisti, “hänet vain ihmisenä, ja tämän vuoksi he hylkäävät hänet vaaran koittaessa, kärsimyksen alla, ja he poistuvat omille teilleen pettyneinä.”
Paavi huomautti, että nämä kaksi vanhaa asennetta Jeesusta kohtaan ovat ajankohtaisia tänään. Myös tänään, paavi Leo XIV saarnasi, kristillinen usko nähdään usein absurdina, ja sen ajatellaan kuuluvan heikoille ja yksinkertaisille ihmisille. Monet ihmiset, paavi jatkoi, suosivat toisenlaista turvallisuutta, jonka suo tekniikka, raha, menestys ja nautinto. Tällaisissa ympäristöissä ei ole helppo todistaa ja opettaa evankeliumista. Usein uskovaiset joutuvat kokemaan vastustusta tällaisissa ympäristöissä.
“Mutta juuri tämän vuoksi juuri näissä paikoissa missio on niin tärkeä. Nimittäin uskon puute johtaa usein dramaattisiin seurauksiin kuten elämän merkityksettömyyteen, unohdettuun armollisuuteen, ihmisen arvon polkemiseen sen dramaattisimmissa muodoissaan, perhekriiseihin ja moniin muihin haavoihin, joista meidän yhteiskuntamme kärsii, eikä missään pienessä muodossa.”
Paavi Leo XIV saarnasi näin: “Tänään ei puutu niitä tilanteita, joissa Jeesus, vaikka häntä arvostetaan ihmisenä, alennetaan karismaattiseksi johtajaksi tai supermieheksi, ja tämä ei koske vain ei-uskovia, vaan myös monia kastettuja, jotka niin ikään elävät käytännöllisen ateismin tilassa.”
Juuri tähän maailman meidät on kutsuttu “todistamaan iloisesta uskostamme Jeesukseen, meidän Vapahtajaamme”, paavi Leo XIV julisti. Pyhä isä muistutti, että meidän tulee vahvistaa uskoamme Jeesukseen, joka on Messias, elävän Jumalan Poika. Meidän tulee vahvistaa meidän henkilökohtaista suhdettamme Häneen, paavi korosti, ja lisäsi, että myös kirkkona meidän tulee yhdessä elää todeksi sitä, että kuulumme Herralle. Meidän tulee kirkkona välittää iloinen sanoma kaikille.
Paavi Leo XIV muistutti näistä asioista ennen kaikkea itseään, Pietarin seuraajaa. Paavi huomautti, että hänet on kutsuttu “rakkaudessa johtamaan maailmanlaajuista kirkkoa”.
Paavi viittasi tässä yhteydessä pyhän Ignatius Antiokialaisen kuuluisaan ajatukseen, jonka mukaan Rooman kirkko on “johtavana rakkaudessa”. Pyhä Ignatius kuljetettiin vangittuna Rooman kaupunkiin, jossa hän kuoli marttyyrina. Paavi Leo XIV lainasi Ignatiuksen kirjettä roomalaisille: “Silloin olen oleva todella Jeesuksen Kristuksen opetuslapsi, kun maailma ei minusta edes ruumistakaan näe.” (Ignatiuksen kirje roomalaisille 4:1.) Paavi Leo XIV opetti, että tämä Ignatiuksen ajatus osoittaa, kuinka erityisesti ne, jotka harjoittavat valtaa kirkossa, tulee pienentyä. Heidän tulee “hävitä, jotta Kristus voi säilyä; tehdä itsensä pieneksi, niin että Hän voi tulla kuuluisaksi ja kirkastetuksi (vrt. Joh. 3:30); antaa itsensä täysin, niin että kukaan ei menetä mahdollisuutta oppia tuntemaan ja rakastamaan Häntä.”
Paavi Leo XIV päätti saarnansa sanoihin: “Antakoon Jumala minulle sen armon, tänään ja aina, Marian, Kirkon Äidin, rakkaudellisella esirukouksella.”
